Viimeinen harjoitteluviikko ja kotiinpaluu...

Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua viimeisellä viikolla Kwintesin Makassarwegin aivan toisenlaiseen toimipaikkaan ja  sen erittäin tärkeään toimintamuotoon. Almere Buitenissa, pienen kävelymatkan päässä majapaikastamme, sijaitsee kolmekerroksinen viihtyisänoloinen kerrostalorakennus. Tuo rakennus on tarkoitettu n. 18 - 25 vuotiaille erilaisista sosiaalisista- ja psyykkisistä ongelmista kärsiville nuorille aikuisille, joilla ei ole mitään muuta paikkaa mihin mennä. Huoneistoja tässä kyseisessä talossa on 30, joissa he saavat asua ja samalla opetella arkielämän taitoja. Rakennuksessa sijaitsee lisäksi yhteinen iso oleskelu/ruokailutila sekä toimisto- ja neuvotteluhuoneita. Paikalla on henkilökuntaa 24/7.  Minulle kerrottiin, että pelkästään Almeren ympäristössä vastaavia yksiköitä on 11 kappaletta. 

Minut otettiin lämpimästi vastaan ja kahvikupposen äärellä vietetyn keskusteluhetken jälkeen minua lähdettiin kierrättämään ympäri rakennusta. Pääsin kurkkaamaan paikalla olleiden nuorten koteihin saatuamme ensin luvan mennä sisään. Nuoren muuttaessa taloon, tarjotaan hänelle pieni huoneisto asuttavaksi (yksiö). Kun hän osoittaa taitonsa huolehtia itsestään ja kodistaan - annetaan hänelle myöhemmin mahdollisuus muuttaa isompaan asuntoon. Nuoret velvoitetaan pitämään kotinsa siisteinä, heille opetetaan normaaleja arkielämän taitoja, kuten pyykinpesua, ruuanlaittoa, tiskausta jne. Osa nuorista tulee löytämään paikkansa opintojen ja työelämän parista, mutta tie saattaa olla kovin pitkä ja mutkainen. Tavoitteena kuitenkin on, että jokainen löytäisi paikkansa yhteiskunnassa niin, että itsenäinen elämä ja omillaan toimeen tuleminen mahdollistuvat.  Ei ole selviö, että kaikki tulevat pärjäämään, vaan osa lähtee jo hyvinkin lyhyen ajan jälkeen pois tämän tarjotun mahdollisuuden ääreltä. Työttömyys, koulutuksen puute, psyykkiset- ja sosiaaliset ongelmat, runsas erilaisten päihteiden käyttö jne. ovat valtaisa ongelma maassa, jossa väkiluku on yli kolme kertaa Suomen väkiluku. Kymmenisen vuotta sitten koettu suuri lama vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan laaja-alaisesti vielä pitkään Alankomaiden kansalaisiin.

Nuoret, joihin törmäsin yhden iltavuoron vietettyäni talossa, olivat kiinnostuneita saatuaan kuulla, että olen Suomesta. Vertailimme mm. maidemme äitiys- ja vanhempainvapaan pituutta. Hollannissa tuo ko. aika on  16 vko, kun meillä äidit (ja osittain myös isät) saavat olla kotona kaikkiaan n. 10 kk (5-8 vkoa ennen synnytystä ja n. 9 kk synnytyksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan tapaamani nuoret olivat hyvin kohteliaita ja tulivat tervehtimään ja esittelemään itsensä. Sain osallistua myös erään nuoren naisen ruuanlaittopuuhiin hänen kotonaan. Tämä kyseinen nuori oli osoittautunut olevansa niin vastuuntuntoinen, että hän oli saanut luvat ottaa pari lemmikkiä. Niinpä hänellä olikin häkki, jossa asusteli kaksi rottaa, joiden nimet olivat Harry ja Louis. Rotat oli nimetty One Direction -yhtyeen samannimisten jäsenten mukaisesti. Tämän nuoren naisen sisustuksesta saattoi kyllä päätellä, että hän tosiaan fanittaa tätä juuri tällä hetkellä tauolla olevaa brittiläis-irlantilaista poikabändiä. Hän oli aivan innoissaan, kun kerroin olleeni kolmisen vuotta sitten tyttäreni kanssa 1D:n keikalla Helsingissä ja, että tyttäreni leipoi fanittaessaan aina täytekakun, kun joku bändin jäsenistä täytti vuosia😁.

Illan edetessä alkoi yhteisistä tiloista kantautua herkullisia tuoksuja...siellä oli alkanut yhteisen päivällisen valmistaminen ja eräs ohjaajista kokkaili ruokaa yhdessä talon asukkaiden kanssa. Broileria, paljon tuoreita vihanneksia ja yrttejä, mausteita...nam! Vesi herahti kielelle, kun minua pyydettiin syömään heidän kanssaan. Kyseessä oli saudirabialainen pitaleivän tapaisen kuoren sisään käärittävä ruoka, jonka nimeä en tullut painaneeksi mieleeni. Herkullista oli ja oli upeaa syödä nuorten ja ohjaajien kanssa samassa pöydässä. Tunnelma oli vilpittömästi avoimen, tasavertaisen ja iloisen tuntuinen. Jälkeenpäin tarjouduin auttamaan tiskausvuorossa olevaa nuorta miestä, joka yritti luistaa hommasta selvittämällä minulle, että hänen kulttuurissaan ei miesten tarvitse tiskata, että hän vain kuivaa ;). 

Ilta meni nopeasti Makassarwegissä ja minulle jäi sellainen tunne, että olisin viihtynyt näiden nuorten parissa pidempäänkin. Ja harjoittelupaikaksikin tällainen olisi ollut aika nappipaikka, sillä talossa asuville nuorille olisi ollut hienoa päästä puuhastelemaan heidän kanssaan ja opettamaan arkielämän taitoja. Ja myös nähdä se, että elämä kantaa, kun sille antaa mahdollisuuden. On tärkeää kulkea nuoren rinnalla, ohjata ja olla läsnä, kuunnella ja kunnioittaa jokaista omana yksilönään omine lähtökohtineen. Mutta on myös kuitenkin erityisen tärkeää muistaa myös  se, että ei voi eikä saa tehdä liikaa asioita  nuorten puolesta, vaan heidän täytyy oppia tekemään ja hoitamaan asioita ihan itse.

Näkymä talon yhteiseen oleskelu- ja ruokailutilaan

Viihtyisiä oleskelupisteitä oli useita myös ulkona

Harry ja Louis :)

Päivällisen valmistelua

Eräs nuorista halusi esittää taitojaan

Matkalla "kotiin"

Kanaali iltahämärissä Almere Buitenissa

Olimme saaneet sovittua viimeiselle viikolle mielenkiintoiset harjoittelupäivävaihdot Vuokon kanssa. Ensin lähdin Vuokon matkaan eräänä iltana iltavuoroon Lelystadissa sijaitsevaan Woonzorgin Flevolandin vanhusten palveluihin keskittyneeseen hoitoyksikköön. Tiimi, jossa Vuokko on saanut tehdä työssäoppimistaan on nk. technical-team, joka tekee käyntejä asiakkaiden koteihin tai muihin hoiva- ja asumispalveluyksiköihin, joissa asiakkaat asuvat. Pääsin mm. seuraamaan sydänfilmin ottamista, ihosyövän aiheuttaman päässä olevan haavan sitomista ja trakeostomia-potilaan henkitorveen tehdyn reiän eli stooman puhdistamista. Tiimi ottaa tarvittaessa yhteyttä lääkäriin, mikäli asiakkaalla sellaista tarvetta ilmenee. Ko. vuoron aikana näin tapahtuikin, sillä eräältä mieheltä otetussa sydänfilmissä oli infarktiin viittaavia merkkejä. Vuorossa ollut hoitaja, jonka seurassa olimme, soitti välittömästi lääkärille tutkittuaan ensin saadun sydänfilmin.

Vaikka kyseessä oli vain yksi ilta, jolloin pystyin olemaan tiimin mukana - sain hyvin kuvan siitä, mitä kaikkea työ pitää sisällään. Jo pelkkä sosiaalinen kontakti asiakkaisiin hoitotoimenpiteiden lisäksi on äärimmäisen tärkeä. Ei vain siis pikainen käynti, vaan myös kuulumisten vaihto rauhassa istuskellen.

Seuraavana aamuna pääsimmekin sitten minun harjoittelupaikkaani eli Kwintesin Feniksiin pitämään yhdessä Suomi-päivää ja samalla viimeistä harjoittelupäivää💙👍. Aamupalaverin jälkeen "valtasimme" keittiön, sillä suunnittelemamme makkarasopan tuli olla valmista klo 11. Olin laatinut jo edellisellä viikolla kokille listan tarvikkeista, joita tarvitsemme ja hän oli hommannutkin kaiken valmiiksi...Vain porkkanoita pyysimme enemmän ja hän ystävällisesti lähti niitä kaupasta noutamaan lisää. Onnistuimme valmistamaan maukkaan ja edullisen keiton täsmällisellä aikataululla n. 25 hengelle. Lisäksi olimme ottaneet pakasteessa olleet leipomamme karjalanpiirakat mukaan ja valmistimme piirakoille perinteisen munavoin. Lämmitimme piirakoita uunissa ennen tarjoilua, jotta maku tulisi parhaiten esille. Vaikutti ainakin siltä, että "Suomi-soppamme" piirakoineen teki hyvin kauppansa ja saimmekin paljon myönteistä palautetta👍👍👍.

Olin tehnyt jo ennen lähtöäni Hollantiin pienen PowerPoint-esityksen Suomi-kuvilla varustettuna. Mukana oli mm. joulupukki, poro, kansallislintu, -soitin, -kukka jne. Lisäksi mukana oli kuvia Lapista tykkylumimaisemineen ja revontulineen. Olimme yhdessä lisänneet sinne vielä pari kuvaa oman lähialueemme kansallispuistosta eli Repovedeltä. Kuvamme saivat ihastusta aikaan ja ylpeänä suomalaisena niitä esittelimmekin! Iltapäivällä sitten alkoi kokkimme Jaapin syntymäpäiväjuhla ja niistä kemuista ei riehakkuus puuttunut....koristeita, juhlahattuja, värikkäitä lentäviä paperinpaloja, musiikkia, laulua tanssia, piirileikkejä...Pääsimme siis näkemään, kokemaan ja olemaan osana hollantilaista työpaikkojen syntymäpäiväkulttuuria🎈🎉. 

Juhlien jälkeen oli sitten aika alkaa hyvästelemään ihmisiä, joihin olin saanut tämän neljän viikon aikana tutustua. Hieman haikein mielin tämän tein, vaikka kovasti odotinkin jo kotiinpaluuta. Läksiäislahja pienine puheineen yllätti minut mieluisuudellaan. Ei näköjään ollut jäänyt keneltäkään huomaamatta se, että pidin pelistä nimeltä Rummikub...sain nimittäin sellaisen lahjaksi😂!!!Olin enemmän kuin tyytyväinen!

Halauksia, halauksia, halauksia...ja onnellinen olo siitä, että I survived! Yhteystietojen vaihtamista ja lupauksia pitää yhteyttä...

Kirjoitan tätä vappuaattona ja sain juuri whatsapp-viestin eräältä Kwintesin työntekijältä: "We miss you in Feniks". Tuo viesti lämmitti mieltäni kovasti 😊...Koskaan ei voi tietää - ehkä vielä joskus tulen törmäämään näihin ihmisiin jossakin, jolloinkin, who knows!? Ainakin kovasti toivotin tervetulleeksi käymään kauniissa Suomen maassamme!

Kokki-Jaap annostelemassa makkarasoppaamme...

Ilme kertoo kaiken...Rummikub <3

Viimeisen Feniksissä vietetyn päivän jälkeen alkoi katse kohdistua tosissaan kotiinlähtöön. Sitä ennen kuitenkin ehdimme nauttia Kuninkaan syntymäpäivän tunnelmasta. Tosin nautintomme suuntautui aivan jonnekin muualle kuin keskelle sitä markkinahulinaa mikä kaduilla oli. Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä ja kaikki halukkaat saivat myydä kaduilla mitä ikinä keksivätkään myydä...sellaista kirpparimyyntimeininkiä, mutta eri mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Satuin katsomaan videonpätkän Amsterdamin King´s Day -juhlinnasta ja totesin, että ei kiitos...nämä tytöt lähtevät ihan jonnekin muualle kuin sinne! Niinpä lähdimme nauttimaan lähiluonnosta geokätköilyn merkeissä. Laji oli minulle ennenkokematon ja siksi olikin upeata kokea juuri tämä ensiaskel Hollannissa. Uskon, että Suomessa tulen kokeilemaan tätä lajia aika piankin! Ainakin oli mahtava tunne löytää elämänsä ensimmäinen geokätkö😎! Alla kuvia kätköjen etsintäreittien varrelta...

Syreenien värilostoa

Voiko lehti enää enemmän lehdeltä näyttää...

Kanaalin varrella sijaitsevia taloja

Crying willow eli itkupaju

Kuninkaanpäivän jälkeen koittikin sitten kotiinlähtöpäivä ja pakkaamisen jännitys...Mahtuuko kaikki varmasti mukaan ja sallittujen kilojen rajoissa. Onneksi oli mukana oma matkalaukkupuntari ja eipä hätää...vielä mahtui tavaraa ja ei muuta kuin shoppailemaan paikallisia dropseja eli salmiakki-lakritsi -makeisia ja pientä muutakin herkkua lähikaupasta😉.

Vuokraisäntämme Wilko oli luvannut viedä meidät autolla Buitenin juna-asemalle, josta oli suora yhteys Amsterdamin Schipholin lentokentälle. Hyvästeltyämme ja kiiteltyämme Wilko ja hänen tyttöystävänsä, pääsimme aloittamaan kotimatkamme. Olimme ajoissa lentoasemalla, sillä tässä tilanteessa en itsekään halua olla "viimetipantyttö". Vielä viimeiset juusto-ostokset pakollisten lentoasemakuvioiden jälkeen ja rauhoittuminen odottamaan vihdoinkin lentoa. Lento lähti hieman myöhässä, mutta onneksi saavuimme Suomeen myötätuulen avustamana vastaavasti etuajassa. Jatkokyytimme kotiin oli vastassa myöskin täsmällisesti❤ ja noin puolen yön aikaan saavuimme turvallisesti kotitantereillemme!

Amsterdam International Airport Schiphol

Ilimassa ollaan sinivalkoisin siivin...

Matka Hollantiin kaikkinensa oli erittäin onnistunut ja sain sen mitä lähdin sieltä hakemaan!Rohkeutta ottaa kontaktia vieraalla kielellä ja oppia uusia sanoja, nähdä erilaista eurooppalaista kulttuuria ja erityisesti nähdä hollantilaista tapaa toimia sosiaalialalla...maassa, jossa ongelmat ovat ihmismäärästä johtuen eri luokkaa kuin meillä Suomessa. Kaiken lisäksi en ole aiemmin ollut harjoittelemassa missään kohteessa, jossa olisin törmännyt päihderiippuvaisiin, kodittomiin jne., joten tämä kokemus jo sinänsä oli minulle ensiarvoisen tärkeä. Oma roolini läsnäolevana, keskustelevana, aitona toista ihmistä arvostavana oli joskus haastava, mutta antoisa. Uskon, että jätin jälkeeni hyviä kohtaamisia, joista sain myös itselleni äärimmäisen paljon.

Jos olisin jostain syystä jättänyt tai joutunut jättämään tarjotun mahdollisuuden väliin, olisin tullut harmittelemaan sitä pitkään. Olen juuri saanut toteuttaa yhden niistä monista haaveistani ja olen tällä hetkellä ylpeä itsestäni ja siitä, että  uskalsin lähteä tälle matkalle✌.

❤❤❤

Talviturkin heitto Pohjanmeressä💦

Viikonlopuksi oli luvattu Hollannissa niin harvinaista kaunista ja aurinkoista kesäistä keliä, että päätimme lähteä lauantaina hieman biitsille ottamaan aurinkoa☀. Vuokraisäntämme ehdotuksesta lähdimme Pohjanmeren rannalla sijaitsevalle Zandvoort Strandille. Muutama muukin oli päättänyt tehdä sen, enkä yhtään ihmettele! Ja koska tosiaan ollaan Hollannissa - en olisi ikinä uskonut olevani täällä KOSKAAN MISSÄÄN hiekkarannalla...en tosiaan! Eli koettavahan se oli! Kohteeseen päästyämme, hetken simpukan kuoria kerättyäni (tylsä tapani aina kun siihen mahdollisuus😆) ja hetken aurinkoa otettuamme arvoimme kumpi menee ensin aaltoihin...No minä "vanhana avantouimarina" rohkaistuin ensimmäisenä ja pulahdin Pohjanmeren kovin hiekkaisiin aaltoihin. Merivesi ei ollut ollenkaan niin kylmää kuin olisi voinut kuvitella tähän aikaan vuodesta, mutta yhtä suolaista kuin sen kuuluu ollakin...
Emme viihtyneet rannalla kovinkaan kauaa, sillä kumpikaan meistä ei erityisemmin nauti suurista ihmismassoista. Niinpä päätimme lähteä paluumatkalle tehden pikapysähdyksen Haarlemissa. Söimme siellä maukkaat turkkilaiset pizzat ja hyppäsimme seuraavaan Buiteniin menevään junaan. Jatkoimme sitten toki säästä ja auringosta nauttien vielä kotikonnuilla lähipuistossa pienellä piknikillä juustoineen ja leikkeleineen...ah!!!
Pientä kuittailua tuli maanantaina harjoittelupaikassa, että hieman punoitat auringon jäljiltä, mutta onneksi oli kuitenkin ollut käytössä aurinkorasvaa, jonka olin rahdannut mukaani suuressa toiveikkuudessani😂.

 Zandvoort Strand

Siellähän minä....

Pikapyrähdyksen katunäkymää Haarlemista

Sunnuntaina sitten nautimmekin ihanan vapaasta oleilusta...Tosin olimme päättäneet tekevämme seuraavan viikon harjoittelupaikassani vietettävää Suomi-päivää varten karjalanpiirakoita (Lue: riisipiirakoita ;)). Olimme keittäneet riisipuuron valmiiksi edellisenä päivänä, mikä helpotti tekemistä. Voi sanoa, että työ sujui meiltä "kuin tyttöjen tanssi", sillä olimmehan molemmat tehneet niitä aikaisemminkin ja yhteistyömme sujuu kyllä muutoinkin aina loistavasti😇! Majoituspaikkamme uuni vain ei paistanut aivan niin hyvin kuin oltaisiin haluttu, mutta ovatpahan astetta terveellisempiä... Tarjosimme lämpimän piirakan "voin" kera vuokraisännällemmekin, joka taisi jopa ihan pitää mausta ;). 

Vielä munavoita päälle niin avot!!!

Japanin kirsikkapuut ovat täällä täydessä ihanassa kukassaan.

Piirakanleivontaurakan jälkeen lähdimme reppu ja vesipullot mukana kiertelemään paikallisia kävelyreittejä ja istuskelemaan puistoalueille. Oli ihana vain olla, höpötellä ja keräillä voimia tulevaan viikkoon. Niin...tulevaan ja viimeiseen viikkoon täällä😳...on se vain tuo aika mennyt kuin siivillä! Iso repullinen uusia kokemuksia rikkaampana ja lissee vielä tulloo...Viimeisen viikon tunnelmia seuraavissa tarinoissa! Siihen saakka hey hey🙋!

Vierailupäivä Urkin kalastajakylään ja paikalliseen oppilaitokseen...

Perjantai 20.4. oli varattu jälleen tutustumiskäynneille ja tällä kertaa kohteena oli viehättävä Urkin kalastajakylä. Kylä sijaitsee Lelystadin kaupungista n. 30 kilometriä koilliseen. Lelystadiin menimme jälleen junalla, jossa meitä oli vastassa isä ja poika Wolters. He ovat molemmat aikuisopiskelijoina Roc Friese Poort-oppilaitoksessa, joten he nappasivat meidät kyytiinsä kouluun mennessään. Alussa mietimme, että tunnistammeko toisemme, mutta kenties olimme asemalla sen verran pohjoismaalaisten näköisiä, että he huomasivat meidät heti😊. Niinpä esittelyjen jälkeen lähdimme ajamaan kohti koulua.
Ryhmä, johon rantauduimme, koostui noin kymmenestä aikuisopiskelijasta. Hetken odoteltuamme kahvikupposten ääressä saapuikin opettajamme paikalle. Hän oli jymähtänyt aamuruuhkaan, jonka oli aiheuttanut  jonkinasteinen kuorma-auton suistuminen ajoradalta. 
Jälleen esiteltyämme keitä olemme ja mistä tulemme, pääsimme aloittamaan oppitunnin. Sattuikin sopivasti, että kyseessä olivat englanninkielen tunnit. Opettaja puhui äärettömän hyvin ja selkeästi englantia ja näin ollen pysyimmekin aika hyvin mukana. Lisäksi hän hienosti osallisti meitäkin keskusteluun ja kysyikin usein, että kuinka tietyt asiat ovat meillä Suomessa. Kieli tuntui olevan monelle aika helppoa, mutta ei kuitenkaan kaikille. Kun englannin tunnit loppuivat, lähdimme kahden miellyttävän opiskelijan Josephien ja Fransin kanssa tutustumaan kalastajakylään. He olivat valikoituneet oppaaksemme siitä syystä, että olivat alkuperäisiä Urkilaisia ja tunsivat kylän. Kaiken lisäksi sää oli mitä upein kierrellä tätä vanhaa kalastajakylää, joka aikoinaan on ollut saari. Meren patoamisen ja kuivattamisen sekä kulkuyhteyksien parantamisen myötä kylä on kuitenkin liitetty osaksi Flevolandin maakuntaan.
Kalastus elinkeinona on ollut aina äärettömän tärkeä  Urkin kylälle ja on sitä edelleen. Kalastajat ovat merellä viikot ja tulevat vain viikonloppuisin kotiin. He ansaitsevat hyvin ja niin kyläläisten sanotaankin olevan vaurasta väkeä. Sunnuntaisin he käyvät kahdesti kirkossa, ensin aamulla ja sitten vielä iltapäivällä uudestaan. Urkissa on lukuisia kirkkoja, sillä kyläläiset ovat kovin uskonnollisia kristittyjä. 
Kylällä on kuitenkin omat ongelmansa ja alkoholi ja huumeet ovat rantautuneet myös sinne. Urkilaiset ovat kuitenkin sen verran sulkeutunut yhteisö, että he eivät juurikaan puhu ongelmistaan ja esim. he pitävät ulkopaikkakuntalaisia ja turisteja jokseenkin "outoina".

Kävimme Josephien ja Fransin kanssa ensimmäiseksi syömässä ja pyysimme saada jotakin alueella suosittua omaa ruokaa. Niinpä pääsimme siis maistamaan harlingia eli meille suomalaisittain tuttua silliä. Tosin tämä paikallinen silli ei ollut aivan yhtä suolaista kuin meidän omamme, mutta lähellä samaa. Ihan paljaaltaan sipulin kanssa syötynä kuitenkin kaipasin henkilökohtaisesti suomalaista ruisleipää alle vaikka sillin ystävä olenkin.
Tämän pienen alkupalamaistelun jälkeen saimme eteemme "Fish and chips"-annokset tietysti majoneesikastikekipolla täydennettynä. Oli aika tukuisa annos ranskalaisia ja paneroituja turskanpaloja upporasvassa paistettuna, mutta hyvää oli ja nälkä lähti👍.

Urkin oppaamme Josephien ja Frans

Pitihän sitä maistaa...Paikallinen haring-herkku eli suomalaisittain silli.

Kuva Urkin satamasta

Lounastamisen jälkeen kiertelimme Urkin vanhan kylän satama-alueella sekä pienillä kapeilla kujilla. Ei uskoisi, että kylässä asustaa noin 20 000 ihmistä, sillä tunnelma oli hiljainen ja kiireetön. Tosin olimme liikkeellä sellaiseen aikaan ja viikonpäivänä, että kalastajat olivat merellä, naiset töissään tai sisätiloissa kodeissaan ja lapset kouluissaan.
Koskettavin vierailukohteemme oli hieman korkeammalla mäellä sijaitseva muistomerkkialue, josta näkyi kauas merelle. Alue oli aidattu ja sinne oli kiinnitetty kivisiä laattoja, jotka olivat täynnä nimiä merelle hukkuneista tai sinne kadonneista miehistä. Nimen lisäksi niihin oli kaiverrettu menehtyneen ikä, vuosiluku ja laivannumero. Oppaamme Frans näytti hänen oman isoisänsä nimen ja kertoi tämän menehtyneen nostettuaan merenpohjasta pommin, joka oli noston jälkeen räjähtänyt. Hän oli menehtynyt vuonna 1968 oltuaan 48 vuotias. Nimien seasta löytyi myös hyvin nuorena merellä menehtyneiden nimiä ja nuorimmat olivat 15 vuotiaita. Samasta perheestä saattoi olla usea perheenjäsen menehtynyt onnettomuuksissa, mikä osaltaan toi muistoja Suomen sotien historiasta.
Alueelle oli pystytetty patsas, jossa symbolisesti helmat tuulessa heiluen äiti tai vaimo odottaa rakkaitaan kotiin palaavaksi. Rakkaitaan, joita ei koskaan kotisatamaan enää saapunutkaan...

Mitä olisi kalastajakylä ilman omaa majakkaa <3

Merellä menehtyneiden muistomerkki

Antoisan kyläkierroksen päätteeksi Josephien ja Frans veivät meidät kahvilaan, jossa työskenteli kaksi kehitysvammaista nuorta miestä. Kahvilarakennus oli kolmessa kerroksessa ja toinen näistä miehistä lähtikin meille esittelemään muita kerroksia. Toisessa kerroksessa sijaitsi pieni viehättävä työpaja, jossa työskenteli sillä hetkellä kolme kehitysvammaista nuorta tyttöä. Eräs tyttö ompeli saumurin kanssa sujuvasti myyntiin tulevia sisustusviirejä ja muut puuhasivat pöydän ääressä lajitellen kankaanpaloja ja väritellen. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi viihtyisä kokous- ja toimistotila. 

Nautiskelimme kahvilassa vielä taidokkaasti tehdyt cappuccinot ja lähdimme takaisin koululle. Hyvästeltyämme ja kiiteltyämme oppaamme jäimme kauniiseen säähän odottamaan Corrie-opettajaamme, joka oli luvannut noutaa meidät Urkista.

Hänen saavuttuaan ja kerrottuamme päivästämme, hän lupasi viedä meidät katsomaan tulppaanipeltoja, joiden näkemistä olimme jo kovasti odottaneetkin. Hollannin myöhäisestä keväästä johtuen myös niiden kukinta oli myöhässä emmekä olleet juurikaan nähneet tulppaaneita kuin istutetuissa ruukuissa. Toivottavasti lähtöpäivänämme täältä olisi selkeä keli ja saisimme ihailla kukkaloistoa ilmasta käsin.

Kauniita ovat, vaikka taustalla olevat tuulivoimalat hieman kauneutta hälventävätkin.

Kaksi kaunista Suomen kukkaa ja Hollannin tulppaanit ;D

And a few yellow-red tulips....

Corrie vei meidät katsomaan myös paikkaa, jossa valmisteltiin viikonloppua ja tulevia tulppaanifestivaaleja. Ajoituksemme vierailulle oli loistava, sillä Corrie kertoi meille jälkeenpäin, että molempina viikonlopun päivinä oli ollut n. 1400 vierailijaa ja kaikki autot eivät olleet mahtuneet edes parkkeeraamaan tien varsille. Lisäksi oli tulossa lämmin ja aurinkoinen viikonloppu, joka luonnollisesti lisäsi kävijämäärää.

Festivaalialueelle oli tehty pitkät tulppaanipenkit, joissa kasvoi noin neliömetrin alueella kutakin tulppaanilajia. Lajikkeita oli valtava määrä,  vaikka luulen, että siellä ei silti olleet kaikki maailman lajikkeet vielä esillä...

Hauskasti "sisustettu" esiintymislava.

Alueella sai ihastella myös komeita hevosia laitumella.

Hempeänä kaikessa kauneudessaan...

Röpyläreunainen tulppaani...

Kerrottuja tulppaaneja...äkkiä ei uskoisi tulppaaneiksi.

Päivä oli  ollut jälleen todella antoisa ja saimme taas nähdä niin paljon... Palattuamme kotimatkalle ja kiiteltyämme ja hyvästeltyämme Corrien Lelystadin "Kiss and Ride" -parkissa - saavuimme väsyneinä, mutta tyytyväisinä takaisin Hollannin kotiimme ja viettämään viikonloppuvapaata😊.

Kwintesin Feniksin tapahtumia kolmannella viikolla...

Tarjolla oli jälleen tuttuun tapaan viikko-ohjelman mukaisia aktiviteettejä Kwintesissä. Heti maanantaiaamuna pääsimme nauttimaan aina niin ystävällisen Feryn pitämästä maalaustuokiosta. Itsekin innostuin maalailemaan - tällä kertaa valmiiksi kuvioidulle pohjalle😉.
Ohjelmassa oli myös maanantaiaamupäivän ratoksi yhteislaulua. Jokainen pääsi parikin kertaa toivomaan omaa suosikkiaan lauluvihkosesta. Siinäpä se tunti kuluikin mukavasti ennen lounasta lauleskellen. Ovat ne vaan niin hauskoja ja mukaansatempaavia nuo hollanninkieliset kappaleet. Tekee mieli ihan jalalla pistää koreaksi, kun muistuttavat niin rivitanssin ja tanhun poljentaa!!!

Lounaan olen syönyt joka päivä Feniksissä ja aina on ollut mieluista ruokaa. Lounas syödään niin halutessaan henkilökunnan ja asiakkaiden yhteisessä pöydässä. Näin lounas maksaa 2 e, kun se muutoin olisi hiukan kalliimpi. Yhteisissä ruokahetkissä tulee tervetullutta sosiaalista kanssakäymistä ja samalla tulee kroppakin ravittua. Ruoka on annosteltu keittiössä lautaselle valmiiksi ja se tuodaan kauniisti katettuun pöytään. Moni ruokailija haluaa rukoilla ruokarukouksen ennen ateriaa ja  kiitosrukouksen aterioinnin jälkeen. Kaikki me muutkin hiljennymme samalla hetkeksi. Ruokailu aloitetaan lähes poikkeuksetta yhtä aikaa. Riippuen tilanteesta, pyritään pöydässä myös odottamaan niin kauan kuin kaikki ovat saaneet syödyksi.
Ruoka koostuu meille niin tutuista raaka-aineista kuten perunoista ja vihanneksista. Tarjolla on myös itselle tuntemattomampaa ja harvinaisempaa herkkua, kuten esim. tänään oli ruokana Witlof á lá Crème eli sikuria kermassa. Kaiken kaikkiaan vaikka täällä suositaankin paljon uppopaistamista ja majoneesia, niin vastapainoksi syödään paljon kasviksia. Kaupoissa on todella valtaisat valikoimat joka lähtöön miksattuja ja miksaamattomia kasvispussukoita, joista varmasti löytyy jokaiseen makuun jotakin. Lihoista broileri on hyvin suosittu ruoka täällä ja tietenkin kala. Punaista lihaa syödään myös, mutta nähdäkseni se ei ole niin suosittua kuin meillä Suomessa. Pihagrilliä olemme tähän majapaikkamme takapihalle kaivanneet, mutta eipä taida kuulua hollantilaiseen kulttuuriin, sillä olen tainnut bongata yhden ainoan grillin ja sekin oli erään laivan kannella. Jos oltaisiin Suomessa ja kelit tällaiset kuin ovat olleet, uskaltaisin väittää, että lähes joka pihalla grillailtaisiin iltaisin. Eivät liene hollantilaiset vielä hoksanneet kuinka mahtavaa on vaihteeksi laittaa ruokaa ulkona...Pitäisiköhän alkaa tuomaan Hollantiin edes sellaisia pieniä pallogrillejä😂...


Feniksin tiistaipäivän ohjelmassa olikin sitten jälleen jooga-tunti, jonka alkuvenyttelyn liikkeisiin ja venytyksiin pääsevät kaikki tunnille saapuvat aktiivisesti osallistumaan. Kaikki nimittäin vuorollaan saavat keksiä  venyttelyliikkeitä. 
Varsinaisten jooga-liikkeiden alettua halusin ohjeistaa mukanaolijoita hollanninkielellä, sillä käytössäni oli jooga-opas liikkeiden valokuvineen ja kuvateksteineen...Hyvin kuulemma lausuin in Dutch, vaikka en kyllä saa niin upeaa "räkäisyääntä" kurkustani kuin nämä paikalliset saavat. Niin kaunis kieli kuin hollanti onkaan, niin siinä on juuri noita näin suomalaisittain räkäisyltä kuulostavia äänteitä. Hollannin kielessä on selkeästi vivahteita saksankielestä, englannista ja ranskasta. Riippuen henkilön alkuperästä saattavat nämä kaikki erottua selvästi hänen puheestaan. Joskus on erittäin vaikea saada selvää jostakin sanasta, jonka he lausuvat englanniksi. Sitten, kun asiaa vähän selvittelee, niin sehän onkin ihan yksinkertainen sana, mutta lausunta ja painotus saattavat tehdä siitä aivan kummallisen. Lähestulkoon kaikki hollantilaiset siis osaavat jollakin tasolla englantia, mutta päivittäin huomaan, että hekin hakevat sanoja, että miten jokin esine, ruoka tai asia on englanniksi. Johtuen tietysti siitä, että se ei ole heidän omin äidinkielensä. Ihmiset, jotka puhuvat selkeällä englannilla ja kiireettömästi, ovat minulle parhaita keskustelukumppaneita sillä huomaan, että minua hämää lennokas ja murteellinen puhekieli. Tai siihen ei vain ole tottunut vielä...
Yksi asia mikä minua on ilahduttanut, on se, että törmäsin erääseen suomea puhuvaan afgaanimieheen. Hän oli asunut Suomessa pari vuotta ja oppinut suomen kielen suhteellisen hyvin. Oli hupaisaa keskustella suomeksi ja olin ylpeä saadessani esitellä muillekin omaa äidinkieltäni. Hyvin usein erityisesti ohjaajat Kwintesillä kysyvät kuinka jokin asia sanotaan suomeksi. Yrittävät kovasti sitten perässä lausua - joskus onnistuen aika hyvin ja joskus varmasti "yhtä hyvin" kuin itsekin lausuessani hollantia😂. Hauskoja tilanteita näistä kuitenkin syntyy!
Englanninkielen oppimisen kannalta paikkani ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta silti aika armollinen, koska muutkaan eivät sitä täydellisesti taida...Puhumaan olen ainakin enemmän tottunut ja uskaltautunut. Sanavarastoa saisi vain rutkasti lopetella lisää. Juuri tänään tyttäreni kysyi minulta whatsappilla, että voitaisiinko meille ottaa kotiin vaihto-oppilas ja vastaisin heti myönteisesti, mikäli vain tämän hetkisen kotimme pinta-ala olisi puolet isompi... Englantia kotikielenään puhuva toisi arkeemme kielikylvyn, joka tekisi meille kaikille perheessämme kielen kannalta hyvää!

"Taidettani" Feryn tunnilla...

Rummikubiin olen täällä ihastunut ja tämän aion hankkia kotiin. Sujuu, vaikka yhteistä kieltä ei olisi kuin muutama sana👍

Kolmannella viikolla pääsin mukaan leipomaan erään eteläkorealaisen hallinto-osastolla työskentelevän miehen kanssa. Hän sai valita mitä leivottaisiin ja pienen mietinnän jälkeen lähdimme porukalla kauppaan ostamaan leipomistarvikkeita Saucijzenbroodjeihin (suora käännös "makkarauta"???). Muistutti kovasti meille niin tuttuja lihapasteijoita...eli voitaikinan tapaiseen kuoreen täytteeksi pyöräytettiin täyte naudan raa ásta jauhelihasta, korppujauhoista ja kananmunasta tehty nakinmainen pötkylä. Mausteena oli vain suolaa ja muskottipähkinää. Muutama viilto  kääreen kylkeen ja munalla voitelun jälkeen 190 asteiseen uuniin noin varttitunniksi. Kyllä maistuivat asiakkaille, sillä kaksi isoa pellillistä hävisivät hyvin äkkiä parempiin suihin... 

Kwintesissä on se hauska asia, että vuorollaan ohjaajia ja muita henkilöitä "velvoitetaan" tekemään muutakin kuin istumaan oman työpöytänsä ja osaamisalansa äärellä. Erittäin mukaansatempaavaa heittäytymistä ja minusta oli todella kiva saada osallistua tähän leipomistuokioon, sillä yhteistyömme sujui mutkattoman näppärästi näin "vanhalta martalta" ja leipurikumppanikin vaikutti tyytyväiseltä.

Saucijzenbroodje -tuotantolinja ;)

Uuniin vartiksi ja valmista tuli.

Viikon aktiviteettina on tarjolla myöskin ulkoilua kävellen mukavassa seurassa. Koska sää suosi ko. viikolla ja lähellä sijaitsee pieni kotieläinpiha - päätimme tehdä kierroksen sinne. Paikka vaikutti olevan suosiossa etenkin pienten lasten perheiden keskuudessa. Katseltavaa riitti jättiläispupuista komeisiin kukkoihin saakka meille aikuisillekin. Paras anti kuitenkin noiden kävelyretkien aikana on kun saa jutella rauhassa aina jonkun mukanaolijan kanssa.

Aivan kuin se iki-ihana aapiskukon kukko...

Kotieläinpihan kilipukkeja sai käydä rapsuttelemassa aitauksen sisällä.

Sää tosiaan alkoi muuttua hyvin lämpimäksi kolmannen Hollannissa viettämämme viikon aikana. Ihmisetkin aivan kuin tulivat esiin piiloistaan ja alkoivat elämään uudella tasolla. Moni kertoi, että näin lämmintä ei ole ollut aikoihin ja korkeintaan vuoden aikana on muutama hellepäivä. Voisiko sopivammin kohdallemme osua nämä harvinaiset sateisen Hollannin hellepäivät. Ei ne turhaan mukaan tulleet ne uikkarit, vaikka alussa ajattelin, että paluupostissa saisivat kotiin jo lähteä...uikkarikeleistä ym. sitten seuraavassa blogissa lisää😉

Zaanse Schans...

Hollannin reissun toisena viikonloppuna kävimme Suomesta saapuneen vieraani kanssa Amsterdamista reilu parikymmentä kilometriä luoteessa sijaitsevassa Zaanse Schansin kylässä. Kohde on tunnettu hulppeista vanhoista tuulimyllyistään ja kauniista viehättävistä vanhoista taloistaan. Zaanse Schansin juna-asemalta oli noin kilometrin kävelymatka tuolle alueelle ja ympäristö taloineen heti junasta astuttuamme vaikutti todella rauhalliselta. Valtaisa turistien määrä oli kuitenkin vastassa, joka sinänsä luonnollista, sillä kuuluuhan se Hollannin suosituimpien matkailukohteiden listalle. Miljöö oli todellakin näkemisen arvoinen - oli kuin olisi menty ajassa kevyesti 200-300 vuotta taaksepäin. Alueelle päästyämme huomasimme hauskan riksataksin ja jäimme odottelemaan pyörän luokse kysyäksemme kyytiä. Läheisestä talosta saapuikin oitis ystävällinen nuori mies ja kysyttyämme kyytiä - hän oitis kertoi vaihtoehdot ja valitsimme lyhyen opastetun kierroksen pyörällä tuulimyllyjen alueelle. Tuo palveluhenkinen oppaamme pysäytti pyöränsä aina kun halusimme ottaa kuvia ja samalla hän pysähtyi kertomaan paikan historiasta, kuinka alue on vallattu merestä ja kuinka tuulimyllyt ovat olleet äärimmäisen tärkeä esim. sahojen toimimisessa. Osassa myllyjä olikin vielä säilytetty sahojen kalustoa, mutta osassa oli ne jo purettu pois. Osasta tuulimyllyjä oli tehty myöhemmin myös asuntoja ja nykyään niissä sijaitsee erilaisia kahviloita ja matkamuistomyymälöitä.  Maksua vastaan olisi päässyt tutustumaan sisälle myllyihin, mutta oman aikataulumme puitteissa emme sitä ehtineet tehdä. Alueella sijaitsi myös paljon vanhoja puutaloja, joiden paksujen maalikerrosten värittämien seinien sisällä osassa asutaan vielä tänäkin päivänä. Suosituin maalin väri oli vihreä ja oppaamme kertoikin sen johtuvan siitä, että se on ollut kaikista edullisinta maalia Hollannissa aikoinaan. 
Sen minkä olen täällä Hollannissa ilokseni huomannut, lievästi kehitysvammaisia on töissä niin ravintoloissa, kahviloissa, ulkoalueiden puhdistutöissä kuin esim. juuri näin riksakuskeina. Päätös lähteä riksan kyytiin syntyi välittömästi, kun tämä iloinen vihreätakkinen ja työnsä osaava nuori mies saapui tarjoamaan palveluitaan😊.

Zaanse Schansin museoalueella sijaitsi myös esim. puukenkämuseo, jonne emme väenpaljouden takia päässeet sisälle. Toinen hyvin suosittu ja turisteja puoleensa vetävä paikka oli juustomyymälä, jonka notkuvat hyllyt houkuttelivat kävijöitä ja erityisestikin ne hyvänkokoiset juustomaistiaispalat, joita mekin hetken jonotettuamme pääsimme maistamaan. Kyllä täällä todellakin osataan juustontekotaito👍

Riksakuskimme ja minä odottamassa liikkeelle lähtöä.

Näkymää Zaanse Schansin museoalueelle

Kylän raittia rauhalliseen aikaan...

Vihreä on suosituin talon väri.

Alue kokonaisuudessaan oli näkemisen arvoinen, lähellä Amsterdamia ja hyvien kulkuyhteyksien päässä, joten siltä osin helppo kohde. Tuulimyllyjäpä ei muualla ole tällä reissulla tullut vielä oikein bongailtuakaan.

Samaisena viikonloppuna teimme myös kaupunkikävelykierroksen Almeren kaupungin keskustassa. Matkalla näimme arkkitehtonisen The Wave -rakennuksen, jonka on suunnitellut hollantilainen v. 1962 syntynyt arkkitehti René van Zuuk. Rakennuksella on nimensä mukaisesti aaltoileva julkisivu. Sitä on alettu rakentamaan syksyllä 2002 ja se on valmistunut 2004. Se on osa Citymall Almerea eli Almeren keskuksen kauppakeskusta.

The Wave

Aivan The Waven juurella sijaitsee Waterplein eli vesipuisto, joka oli vielä talvikauden jälkeen värittömässä ja epäsiistissä tilassa. Mutta voin kuvitella kuinka paikka on kaunis etenkin täällä tällä hetkellä olevien helteisten kelien ja pienen sateen jälkeen. Muutoinkin erityisesti Buitenin alueella, jolla asumme, on panostettu puistoihin ja täällä sijaitseekin lukuisia selvästi suosittuja viheralueita ja puistoja penkkeineen ja pergoloineen, ruoho- ja kukkaniittyineen sekä monilajisine linnustoineen. Olemme bonganneet harva se päivä joutsenia, sinisorsia, haikaroita, varpusia, variksia jne. Onpa nähty myös närhi ja sinitiainenkin eli kovin tuttua lajistoa omassa koto-Suomessammekin💚.

Waterplein

Toisen viikon viimeiset vierailut...

Perjantai ja 13. päivä😅...Päivästä tuli hyvin antoisa kannaltamme, sillä Corrie-opettajamme vei meidät onnistuneesti vierailulle kahteen hyvin erilaiseen kehitysvammaisille tarkoitettuun päivätoimintapaikkaan Lelystadin kaupungin alueelle.

Ensimmäinen paikka oli hyvin eritasoisille kehitysvammaisille tarkoitettu Triade "de Schoener" Activity Centre. Meille paikkaa esitteli kaksi mukavaa opiskelijatyttöä ja heidän seurassaan saimme kattavan kuvan paikan toiminnasta. Paikka oli viihtyisästi sisustettu ja silmään pistivät jälleen isot ikkunat, joista tulvi upeasti valoa sisään. Tilat erilaisine virike- ja lepohuoneineen, wc-tiloja ja kylpytiloja myöten olivat avaria ja siistejä. Sai kuvan, että niin asiakkaat kuin henkilökuntakin tuntuivat viihtyvän paikassa ja työssään. Eräs asiakas oli kovin kiinnostunut meistä ja Suomesta ja tulikin meidän kanssamme kahville juttelemaan, sillä hän halusi esitellä myös omaa englannin kielen taitoaan. Kysyin häneltä haluaako hän oppia suomea ja niinpä opetinkin hänelle "Mitä kuuluu?". Innokkaana hän sitten hoki tuota ohikulkeville muille asiakkaille, jotka eivät juurikaan tuntuneet välittävän jostain syystä moisesta kysymyksestä😄. 

Opiskelijatytöt ottivat meidät avosylin vastaan vierailulle.

Yhteisissä tiloissa oli sänkyjä (leveitä kahden hengen), joiden avulla myös vaikeasti vammaiset pystyivät osallistumaan tapahtumiin ja lepäillä.

Erilaisista harjoista ja matonkappaleista tehty terapiataulu.

Varastosta löytyi virikemateriaalia joka lähtöön.

Kansanvälisiä ovat vaihtoehtoiset kommunikointivälineet...

Monipuolinen terapia-amme viihtyisine ympäristöineen ja äänineen.

Terapiahuone, taustalla mm. vesipatja.

Fleksiseinäinen rauhoittumis- ja lepotila

Täällä paikassa vierailun jälkeen jäi tunne, että juuri tällainen paikka olisi ihanteellinen harjoitteluun kuntouttavan työotteen kannalta ja kehitysvamma-alasta kiinnostuneille. Apuvälineitäkin löytyi varastosta runsaasti mm. erilaisia seisomatelineitä ja kävelytukia. Käytössä oli myös paljon erilaisia nostureita ja kiskorakenteita, joita apuna käyttäen myös vaikeasti liikuntarajoitteiset pääsevät nauttimaan päiväkeskuksen tarjoamista rentoutumis- ja virikeaktiviteeteista. 

Toinen paikka, johon Corrie vei meidät tutustumaan oli täysin erilainen kuin ensimmäinen. Se oli maatila nimeltään Hoeve Vredeveld, jossa lievästi kehitysvammaiset tekevät erilaisia maataloustöitä. Heidät käydään noutamassa kodeistaan talon omilla pikkubusseilla Lelystadin ympäristöstä aamuisin ja viedään päivän päätteeksi takaisin koteihinsa. Maatilalla on paljon eläimiä, joita päivätoiminnassa käyvät saavat hoitaa. Tilalla on myös esim. kasvihuoneita, joissa he kasvattavat kaikenlaista hyötykasveista kukkiin. Tapasimme mm. miehen, joka hoitaa mansikoita ja se on hänen ominta osaamistaan. Eräs toinen mies hoitaa taas hyvinkin eksoottisia lintuja, kuten papukaijoja, viiriäisiä ja undulaatteja. Ylpeänä hän esitteli meille selkäänsä tatuoitua papukaijan kuvaa. 

Viehättävä asia tuossa paikassa oli se, että jokainen saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja mitä milläkin hetkellä ja minäkin päivänä hyvältä tuntuu tehdä. Ympäristössä oli jos jonkinlaista projektia menossa ja tunnelmasta aisti sen, että koskaan ei tule valmista...Mutta näin ei liene onneksi tarkoituskaan.

Tilalla on myös myymälä, jossa omalla tilalla tuotettuja tuotteita oli myynnissä irtomaidosta ja lihasta aina yhteistyökumppaneiden kautta myyntiin tuleviin pieniin käsitöihin.

Kuva tilan päärakennuksesta, jossa sijaitsevat iso yhteinen ruokailu- ja kahvilatila.

Tilalla on paljon lypsy- ja lihakarjaa, joiden tuotteita myydään tilalta suoraan.

Kasvihuoneissa kasvatetaan kasveja hyötykasveista kukkiin.

Kukko kanoineen...

Saimme pitää pientä untuvikkoa kädessä <3

Hoeve Vredeveld oli päivätoimintapaikkana hyvin erityyppinen millaiseen koskaan Suomessa olen törmännyt. Siitä voisi olla ideaa meillekin, sillä mikä sen terapeuttisempaa ja kuntouttavampaa toimintaa voisi kuvitella olevan kuin saada tehdä töitä ja puuhata eläimien ja kasvien kanssa luontoa kunnioittaen...I like that!